Max sanoi eilen, että minun ja Tuomaan pitäisi tulla hänen kartanolleen ja hän vie meidät seikkailulle.

Olemme nyt Maxin kartanon edessä. Hänen vanhemmillaan on menestyvä yritys. Siksi he ostivat vanhan kartanon vuosi sitten. Maxin vanhemmat eivät pitäneet kartanon vanhanaikaisesta tyylistä ja siksi he remontoivat kartanon modernimmaksi. Tuomas asuu naapuritalossa. Hän on asunut täällä minua kauemmin.

 

Minä koputan oveen ja huudahdan:

– Max, olemme täällä!

 

En kuule mitään. Me odotamme ja odotamme, mutta kukaan ei avaa ovea.

 

Vihdoinkin minä sanon Tuomaalle:

– Mennään sisään. Max sanoi, että hän olisi kotona.

Minä avaan oven enkä näe ketään.

Sitten kuulen Maxin huutavan:

– Apua, auttakaa minua!

– Missä olet …? minä kysyn, ennen kun Tuomas hiljentää minut.

Tuomas kuiskaa:

– Tämä on Maxin seikkailu, hän vain leikkii meidän kanssamme.

– Olet oikeassa, minä myönnän.

– Etsitään sitten hänet! Tuomas innostuu.

 

Me aloitimme Maxin etsimisen sanomatta mitään. Minä tarkistin kartanon länsipuolen  huoneet ja Tuomas itäpuolen huoneet. Tutkimme melkein koko kartanon, kun kuulin Tuomaan huutavan.

 

Juoksin Tuomaan luokse ja kysyin:

– Mitä on hätänä?

 

Sitten näin miksi Tuomas oli huutanut. Maxin vanhemmat olivat muuttuneet kivipatsaiksi. Me olimme niin järkyttyneitä, että emme voineet sanoa mitään.

 

Pitkän hiljaisuuden jälkeen minä kysyin:

– Mitä heille tapahtui ja kuka sen teki?

– En tiedä, Tuomas vastasi pelokkaalla äänellä.

– Minä en luule, että Max on leikkimässä. Luulen, että hän on ihan oikeasti pulassa!

 

Me aloitimme taas etsimisen, mutta nopeammin ja hätääntyneemmin. Yhtäkkiä kuulin, jotakin Maxin huoneessa. Olisin mennyt sinne aiemmin, jos Tuomas ei olisi löytänyt Maxin vanhempia. Yritin avata ovea, mutta se oli lukittu. Minä juoksin ja potkaisin ovea, mutta ovi ei auennut. Yritin monta kertaa murtaa oven, mutta se ei onnistunut.

 

En tiennyt, mitä muuta pitäisi tehdä, siis kysyin hitaasti:

– Onko joku huoneessa?

 

Hämmästyksekseni lukko avautui. Avasin varovasti oven ja näin Maxin istumassa huoneessaan. Maxilla oli päällään outo musta ja tummanvioletti puku.

 

– Max? minä kysyin hämmästyneenä.

– Hei, Emilia, Max sanoi oudosti, kun hän samalla aikaa nousi seisomaan ja kääntyi ympäri.

– Haluatko auttaa minua saamaan Tuomaan kiinni? Max jatkoi.

 

Näin ja kuulin, että hän ei ollut Max. Jotakin oli tapahtunut hänelle.

 

– En ole ihan varma haluanko. Mennään vain Tuomaan luokse, vastasin pelokkaana.

– Sitten sinun pitää auttaa minua, Max sanoi hymyillen.

 

Heti sen jälkeen Max alkoi liikuttaa kättään ja ilmaan syntyi jokin asia, joka näytti mustalta aukolta. Minä juoksin kiljuen pois huoneesta, kun takanani Musta Orbi lensi seinään. Kuulin ison pamahduksen ja kaikkialle tuli paljon pölyä. Katsoin taakseni ja näin Maxin seuraavan minua. Tiesin, mitä oli tapahtunut. Tumma Orbi oli tullut Maxin taloon muuttanut Maxin vanhemmat kiveksi ja Perijä-Orbin oli ottanut Maxista vallan. Minun piti nyt saada käsiini valosäde ja käyttää sitä Maxia vastaan. Ensin piti kuitenkin löytää Tuomas.

 

– Tuomas tule, auta minua! minä huusin niin kovaa kuin osasin, kun toinen musta aukko lensi seinään.

– Mitä tapahtuu? Tuomas kysyi, kun hän tuli juosten minua kohti.

– Nopeasti tänne, ei ole aikaa selittää, minä selitin.

 

Juoksimme nopeasti keittiöön ja lukitsimme oven. Meidän piti levätä vähäsen ja sitten Tuomas kysyi:

– Mitä tapahtui siellä käytävässä?

– Tumma Orbi tuli Maxin taloon ja Perijä-Orbi otti Maxista vallan. Nyt Max yrittää tehdä meistä apulaisia, minä selitin nopeasti.

– Meidän pitää saada jostain valosäde, mutten tiedä miten se tehdään, minä sanoin hätääntyneesti.

– Minä tiedän, Tuomas vastasi vakavana..

– Valosäde-aseessa on antenni, joka kerää valoa ja putki, joka tuo valon kristalliin, joka tekee valosta suoran valosäteen, Tuomas luetteli.

– Meillä ei ole niitä asioita! minä huusin vihaisesti.

– Voimme käyttää kattokruunun kristalleja ja valoa ikkunoista, mutta en tiedä miten valon voisi saada törmäämään kristalleihin, Tuomas jatkoi vähän ärsyyntyneenä.

– Sen voimme ratkaista myöhemmin , mutta mennään nyt olohuoneeseen tekemään valosädettä, minä vakuutan Tuomasta.

– Mennään sitten, Tuomas sanoo.

 

Sitten kuulin jonkun puhuvan seinän läpi. Ääni oli hyvin hiljainen.

 

– Tuomas älä mene, kuulen jotakin! huudan Tuomaalle nopeasti.

 

Minä aloin kuunnella äänejä.

 

– Onko kaikki valmista, Perijä? kysyi ääni, joka kuulosti miehen ääneltä.

-Joo, kaikki on valmiina, vastasi Max.

– Aloitetaan sitten, sanoi mies.

– Tuomas joku puhuu Maxin kanssa. He aikovat tehdä jotakin. Tarkista sinä käytävän ovi, minä tarkistan ruokasalin oven! minä määräsin.

 

Avasin ruokasalin oven ja näin Maxin. Hänen vieressään seisoi Tumma Orbi.

 

Tumma Orbi näytti hämmästyneenä, mutta hetken kuluttua hän karjaisi:

– Nopeasti, laita se päälle!

 

Lattia alkoi mennä taaksepäin seinää kohti niin, että oli vaikea kävellä. Lattia näytti liukuhihnalta. Ei! Lattia oli muutettu liukuhihnaksi! Yritin juosta olohuoneeseen, mutta se oli vaikeaa ja minä kaaduin. Musta Orbi osui seinään metrin päähän minusta. Kaikki ruokasalin esineet tulivat minua kohti.

 

– Tuomas, tule! minä kiljun.

 

Tuomas tuli juoksien keittiöstä, otti minua kädestä ja veti minut pois esineiden edestä. Esineet iskeytyivät seinään ja rikkoutuivat.

 

– Ota heidät! karjaisi Tumma Orbi.

– Yritän! huusi Max takasin.

 

Max ja Tumma Orbi laukaisivat Mustia Orbeja meitä päin, mutta me väistimme kaikki.

 

– Tee liukuhihna nopeammaksi! määräsi Tumma Orbi.

 

Olimme melkein ovella, mutta sitten liukuhihnasta tuli paljon nopeampi. Tuomas työnsi minut ovea vasten ja minä avasin sen. Tuomas meni taaksepäin, koska liukuhihna liikkui yhä nopeammin..

 

– Ota minua kädestä! huusin Tuomaalle.

 

Olin melkein saanut Tuomaan käden, kun Apulaisorbi osui Tuomaaseen, hän kaatui ja liukui ruokasalin vastakkaiseen seinään.

 

Minä kysyin Tuomaalta, koska en tiennyt mitä oli tapahtunut:

– Tuomas, oletko hereillä?

 

En saanut vastausta. Suljin oven, lukitsin ja juoksin sulkemaan käytävän ovea, mutta sitten Max ja Tumma Orbi avasivat oven.

 

– Siinä sinä olet, ota hänet! huusi Tumma Orbi.

 

Minun piti saada valoa kristalleihin jollain tavalla. Juoksin ikkunan luokse ja yritin avata verhot, mutta siellä oli rautapalkkeja niiden edessä.

 

– Hahaha! Verhot eivät aukea!  nauroi Tumma Orbi.

 

Hyppäsin Mustan Orbin edestä ja se osui rautapalkkeihin. Sitten asia, jossa verho oli kiinni meni pois. Valoa alkoi tulvia sisään ikkunasta.

 

– Eeei, ota hänet kiinni! Älä kuluta Orbeja! määräsi Tumma Orbi.

 

Max alkoi kävellä minua päin. Minun piti nopeasti saada valo kristallille. Voin käyttää peiliä! Juoksin ja otin peilin, mutta Max sai minut kiinni. Yritin päästä pois, kun ruokasalista kuuli räjähdys, ovi hajosi pirstaleiksi ja oven palaset lensivät ympäri huonetta. Tuomas seisoi siinä, missä ovi oli ollut. Hänellä oli sama musta ja tummanvioletti puku päällä kuin Maxilla oli.

Minä häivyin Maxin otteista ja peilillä sain valon osumaan kristalliin.

 

– Ota hänet nyt! määräsi Tumma Orbi hymyillen.

 

Sitten Tuomas tähtäsi minuun Mustan Orbin niin nopeasti, että en voinut mennä pois sen tieltä. Orbin takia en voinut kävellä enää.

 

Tumma Orbi osoitti sormellaan Tuomasta ja määräsi:

– Sinä siellä, älä anna hänen liikkua yhtään.

 

Tuomas käveli minun luokseni ja piti minua kiinni, etten voinut liikkua yhtään. Max ja Tumma Orbi alkoivat luoda Mustia Orbeja. Minun piti saada valosäde pois kristallista. Minun piti heittää peili kristallia päin, mutten voinut liikkua kättäni. Mottasin Tuomaan kättä peilillä monta kertaa ennen kuin hän yritti ottaa sen minulta. Viimein löin häntä peilillä niin kovaa kuin pystyin ja hän huusi kivusta. Hän kaatui. Heitin peilin kristallin. Se osui. Valo täytti koko huoneen.

 

Kun valo himmeni, Tumma Orbi oli poissa. Max ja Tuomas olivat omissa vaatteissaan vaatteissa lattialla tajuttomina. Maxin vanhemmat tulivat sisään.

 

– Mitä täällä tapahtui? kysyivät Maxin vanhemmat

– Me olimme leikkimässä, sitten vahingossa osui pallo yhdeen kristalliin, Tuomaaseen ja Maxiin, minä valehtelin.

– No, okei sitten, sanoivat Maxin vanhemmat vähän epäillen.

– Tuomas, Max. Mennään seikkailemaan nyt, sanoin Maxille ja Tuomaalle.

– Mitä tapahtui? En muista mitään, mutisi Tuomas vielä vähän pyörällä päästään.

– Öööh, kerron myöhemmin, minä vastasin.

– Mennään nyt jo, sanoin kovemmin kun viime kerralla.

– Okei, sanoivat Tuomas ja Max yhtä aikaa.